keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Vieraskirja

Etsin taas kerran jotakin erilaista tavallisen vieraskirjan korvaajaksi. Muutamia ideoita olenkin jo saanut. Bongasin hääunelmia ja -suunnitelmia -blogista hienon idean, jossa vieraskirja onkin postilaatikko ja vieraat voivat kirjoittaa kortteihin terveisensä.

Myös Modern bride -blogissa on hienoja ideoita vieraskirjaksi. Vieraskirjapuun voisi toteuttaa esimerkiksi siten, että hommaisi puuksi Surprise Me:stä korupuun, jonka oksille vieraat voisivat ripustaa terveisensä tai toki ihan perinteiset pajunoksatkin sopisivat hyvin.

Myös vieraskirjamalja voisi olla hieno idea. Laput voisivat olla joko postikortteja tai häätemaan sopivia paperilappuja. Lasimaljan voisi korvata hienolla pelti- tai puurasialla. Esimerkiksi jollakin näistä:


maanantai 26. heinäkuuta 2010

Hääpuku

Tarkoituksenani on tehdä hääpukuni itse. Olen jo aiemmin käynyt kaverini luona kaavoittamassa puvun ja tänään aion aloittaa lakanaversion tekemisen. Minua pelottaa, että epäonnistun ja sen vuoksi olen lykännyt aloittamista jo näin pitkään. Nyt on kuitenkin pakko laittaa hommiin vauhtia. Ehdinpä ainakin huomaamaan, tuleeko puvusta mitään vai joudunko vielä mekko-ostoksille.

Tämäntyyppinen siitä pitäisi tulla:


Saa nähdä, kuinka minulle käy. Aikeideni ansiosta jouduin jo puhutteluun, koska tätini mielestä hääpuvun tekeminen itse aiheuttaa huonoa onnea. Mutta onpahan minulla sitten aina huonon onnen sattuessa joku asia, jota syyttää!

Toivottakaa minulle onnea!

Kutsukorteista

Kutsukortit lähtivät matkaan itseasiassa jo pari viikkoa sitten ja vastoin blogilukijoiden äänestystä kutsukorttimalleista numero 2 vei voiton. Kutsukorttien saaminen matkaan oli suuri helpotus. Nyt tosin uusia stressinaiheita on jo kovasti näkösällä.

Kengät löytyivät!

Ne ovat nyt löytyneet. Löysin hääkengät lopulta K-kengästä. Näissä hifistelykengissä on iskuvaimennettu kanta ja ne ovat aivan mielettömän hyvät jalassa. Ihanaa!