keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Musiikki

Olemme vielä kahden vaiheilla siinä, haluammeko häihimme bändin. Olisi hienoa saada juhliin elävää musiikkia, mutta toisaalta tässä kohdassa voisi hyvin säästää rahaa, ja toiseksi levyjä soittamalla saisi juuri ne laulut ja juuri ne versiot, jotka haluaisimme.

Ensimmäiseksi tanssiksi olemme valikoineet ihanan Nuoruustangon, johon tanssijaystävämme on luvannut tehdä meille koreografian. Sitä pääsemme harjoittelemaan toukokuussa. Toiseksi tanssiksi tulisi mahdollisesti sitten ihana Häävalssi.

Olen kerännyt Spotifyssa ihania häälauluja soittolistaksi. Mikäli sinulla on Spotify käytössäsi, hääsoittolistaani voi kuunnella täällä.

Suurimpia lemppareitani tuolta soittolistalta ovat esimerkiksi nämä:
Chisu - Kellä kulta, sillä onni
Anna Puu - Mestaripiirros
Katie Melua - Nine Million Bicycles
Miss Li - Dancing the Whole Way Home
Natasha Bedingfield - Soulmate
Yiruma - River Flows In You

Ja pakko tietysti mainita myös sulhasen suosikit Kake Singers - Ollaan kahden lällällää sekä David Hasselhodd - Crazy for You.

2 kommenttia:

  1. Me ollaan päädytty siihen, että säästetään rahaa ja ei oteta bändiä! näin ollen siis soitamme levyjä. Kirjastosta saa todella paljon erilaisia levyjä lainattua ja niitä saa ihan luvan kanssa kopioida omaan käyttöön, näin ainakin Tampereella. :) Lisäksi aiotaan pyytää yksiä sukulaisia pitämään pienen musiikkiesityksen, kun ovat musisointi alalla!

    VastaaPoista
  2. Ihana soittolista Spotifyssa, ja hymyilytti miten monta samaa biisiä (ja samaa versiota) sillä ja omalla vastaavalla listallani onkaan! :)

    Myös tuon Lupaus-koriste on yhdistävä tekijä, se oli ensimmäinen ostos jonka teimme ensi vuonna olevia häitämme varten.

    VastaaPoista