maanantai 14. kesäkuuta 2010

Seremoniapaikka tiedossa

Kävimme eilen visiitillä tuolla Purnussa ja paikka oli aivan mahtava! Vieraillemme on hääseremonian aluksi luvassa opastettu kierros taidenäyttelyssä. Huonolla säällä seremoniamme on taidenäyttelyn viimeisessä salissa, jossa on valokuvia sekä lasi- ja pitsitöitä. Seremoniaamme pääsee myös katselemaan pappi.

Hyvällä säällä seremonia on pihalla, josta on näkymä järvelle. Seremoniapaikkana on Nina Rantalan teos Kesäkuun kuudentena, joka näkyy esimerkiksi tässä Facebook-kuvassa. Tuosta me sitten astelemme sotilaan kummaltakin puolelta kohti Rantalan teosta juhlaväen muodostamaa käytävää myöten.

Tämä hieno seremoniapaikka aiheuttaa muutamia muutoksia suunnitelmiimme. Olimme suunnitelleet seremonian osaksi hiekkaseremoniaa, jossa me molemmat olisimme kaataneet eriväristä hiekkaa hienoon lasipurkkiin, joka olisi sitten sinetöity ja tuotu kotiin muistoksi. Tyyliin kun ne kerran yhdistää, niitä ei voi erottaa. Tuo seremonia saa nyt jäädä. Toisaalta siitä syystä, että tuonne paikalle ei ole mitään järkeä raahata pöytää ja toiseksi siitä, että taide tuo seremoniaan tarpeeksi osasia ja visuaalisia elementtejä.

Päätimme myös, että koska seremoniapaikkamme tuo juhliimme aika paljon ikimuistettavaa ekstraa, jätämme bändin pois kuvioista. Kaikkeen ei budjetti kuitenkaan riitä.

Olen innoissani!

5 kommenttia:

  1. Tosi tyylikäs vaihtoehtoi perinteiselle kirkolle! Ja varmasti vieraillekin mukavan erilaiset häät. :)

    VastaaPoista
  2. Tosi upean näköinen paikka! Kyllä tuolla kelpaa astella naimisiin!:)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa tosi kivalta suunnitelmalta! Varmasti myös vieraille ainutlaatuinen vihkiympäristö.

    VastaaPoista
  4. Kannatan ehdottomasti sitä kirkon polttamista. ;)

    Ei vais, pitää vielä tässäkin sanoa, että tosi hienoa kun seremonialle löytyi se täydellinen paikka. Yksi juttu taas check!

    -Maiju-

    VastaaPoista
  5. Tämän paikan löytäminen on todellakin saanut meidät molemmat tosi innostuneeksi. En malta odottaa häitä!

    VastaaPoista